Väsyttää. Olen vieläkin pyjamassa. En aio vaihtaa vaatteita koko päivänä, en aio edes pestä hampaitani. Heräsin puoli kahdeltatoista, aamiaiseksi söin jäätelöä. En ymmärrä, miten pystyn joka päivä nukkumaan noin myöhään? Univelkoja, kenties. Viime yönäkin nukahdin ehkä puoli kolmelta. Minulla oli mukavaa, luin joululahjakirjani loppuun, sitten piirtelin ja kirjoittelin. Viime öiset aikaansaannokseni eivät olleet kovin varteenotettavia, makuuasennossa on jokseenkin vaikea piirtää (ainakin minun mielestäni). Myös käsialani kirjoittaessa oli pahempaa kuin erään luokkatoverini harakanvarpaat joista hän ei ota itsekään selvää, eikä tekstin sisältö muutenkaan ollut kamalan mielenkiintoista. Ensiksi yritin kirjoittaa humoria, PotC:stä Jack/Will-parituksella, mutta jotenkin en saanut kirjoitusta kuulostamaan kamalan humoristiseltä. Sitte kirjoitin Inuyashasta, mutta ajatus katkesi ja unohduin taas makoilemaan parvisängylleni. Olin haltija, asuin kauniissa linnassa ja minulla oli upeat vaatteet ja kristallikruunu. Ratsastin valkoisella hevosella tapaamaan urheaa miestäni, platinatukkaista haltijaa. Tässä vaiheessa nukahdin, ja näin unta eräästä partiotutustani, joka ilmeisesti harrasti keppijumppaa.

   Sitten koitti taas lumeton aamu, ja tuhahdellen kömmin alas sängystäni. Kun keväällä kinusin itselleni parvisänkyä, tapasin toistella lausetta "jos minulla olisi parvisänky, aamulla ei ikinä tarvitsisi nousta sängystä". Kuulostaa hassulta ja sitä se onkin, mutta aamuheräämiset ovat minulle oikeasti rankkoja. Ja parvisängystähän ei periaatteessa nousta, sieltä laskeudutaan, siispä täydellinen laitos minulle ja ahtaalle huoneelleni. Rakastan huonettani. Rakastan parvisänkyäni. Varsinkin nykyään, kun sain ylös hyllyn, vietän kaiken aikani joko siellä tai täällä, portaiden alla, tietokoneen ääressä. Nytkin parvisängyltäni löytyy ainakin popcorneja, kyniä, kirjoja ja levyjä. Siellä tosiaan pystyy huomaamaan minkälainen ihminen paikalla on asustellut.

   Huomenna alkavat alennusmyynnit. Olen laatinut itselleni kauppalistan: tarvitsen ainakin mekon, sukkia, kengät, toisetkin kengät, paidan ja hameen. Ja äiti saa maksaa, kuten aina. Ja tarvitsen myös huoneeseeni uudet stereot, sillä kuten äitinikin ilmoitti, Alice Cooperia ei voi kuunnella hiljaisella. Minulla on ihana äiti.

  Epäilen suuresti että kukaan tätä lukisi, mutta kirjoitan silti. Minun tekee usein mieli kirjoittaa. Kirjoitan tänne vain siksi, että on pakko saada kirjoittaa, en siksi, että joku saisi lukea mitä minulle kuuluu. Ehei, tämän blogin perustin, koska paperipäiväkirjat eivät ole minua varten. Internet on, joten päiväkirjakin saa toimia internetissä. En pahastu vaikken saisikaan tänne yhtäkään kommenttia, se ei ole tarkoitukseni. Tarkoitukseni.. Äh, täytyy lopettaa.

* Tuhoaja-Greyz